Puolarmaarin ryhmäpuutarha
Puolarmaarin mökkien tontit ovat kaupungin vuokratontteja, ja niiden koko on noin 300 neliömetriä. Tontit jakautuvat Kimalaisenpolun alkupään pohjoispuoliselle koerakentamisalueelle, loppupään metsämökkeihin ja eteläpuoliselle alueelle, jossa on 4-5 samanlaista mökkiä polkua kohden.
Teemana rakentamisessa oli löytää uudenlaisia mökkiasumisratkaisuja, ja niitä esiteltiin " Puutarha-asuminen ´92" - vapaa-ajan asumisen ja viherrakentamisen näyttelyssä 29.5.-14.6.1992.
Kylän keskellä on kylätupa, joka on puutarhayhdistyksen tilaisuuksien pitopaikka. Piharakennuksessa on sauna kahdella pukuhuoneella. Tila on käytettävissä kokous- ja juhlakäyttöön käyttökorvausta vastaan joko illaksi tai koko päiväksi klo 23 asti, jolloin kylässä alkaa hiljaisuus.
Aluekartta

Klikkaa karttaa, niin se aukeaa suurena.
Kartassa on rajattu pilkkuviivalla kylän 1- ja 2-alueet, jotka puistoalue erottaa lampien kohdalla.
Kimalaisenpolun luoteis-pohjoispuolella on 1-alueen koerakentamisalue ja 2-alueen metsämökit.
Kimalaisenpolun kaakkois-eteläpuolella on peltomökkialue.

Kimalaisenpolku on vasemmassa reunassa ja edessä on kylän ensimmäinen osa Liljapolulta alkaen. Kuva Kari Salminen.
Rakentamisaikaiset tavoitteet
Näyttelyvalmistelujen kuluessa kiteytyi Puolarmaarin toteuttamistavoitteeksi rakentaa kaupunkiin uudentyyppinen nykyaikainen ryhmäpuutarha ja luoda alueesta viihtyisä loma- ja vapaa-ajan alue. Suunnittelussa ja toteutuksessa painotettiin korkeatasoisen ympäristösuunnittelun ja viherrakentamisen merkitystä viihtyisyydelle. Puolarmaarin ryhmäpuutarha-alueella on haluttu tuoda esille sekä omatoimista, että tuottajamuotoista ryhmäpuutarharakentamista, sekä arkkitehtoonisesti ja teknisesti kokeellista mökkirakentamista.
Asemakaavan pyrkimyksenä oli luoda Espoon keskuspuistoon liittyvä ja sen toimintoja rikastuttava lomapuutarha; puutarhanhoidon ja luonnonharrastuksen kokeilukenttä.
Maariniityn historia
Paikan historiasta on tarinaa kylän 10v-juhlajulkaisun ensimmäisessä artikkelissa.